koruton, mutta virkistävä. Morsian
Martta Koivunen myös miellytti.
taa muun muassa, että laitava-
semmiston poliittisen toiminnan
painopisteen siirto 1920-luvun
loppupuolella työpaikoille ja työ-
paikkasolujen muodostaminen
ei ollut suinkaan niin menestyk-
sellistä kuin puolueraporteissa
annetaan ymmärtää. Niiden mu-
kaan solutustyö Tampereella oli
onnistunut erinomaisesti ja le-
vinnyt kulovalkean tavoin kau-
työpaikkoihin. Tutkija toteaa, että
niiden merkitys työpaikoilla ei
ollut suuri. "Viime kädessä toi-
minta oli paitsi kommunistisen
liikkeen itsesuggestiota, myös
itsepetosta". (s.134).
elävien ja taistelevien ihmisten
kautta. Usein on kysymys suvuis-
ta ja sukupolvista. Poliittisesti ak-
tiivisten Laakson veljesten isä
Kaarlo Laakso joutui sisällissodan
loputtua Raahen vankileirille,
missä hän kuoli nälkään touko-
Laakso, oli myöhemmin legen-
daarinen Lenin-museon johtaja.
Nykyisen Lenin-museon johtajan
isoisä oli Raahen vankileirillä van-
ginvartijana, mistä asiasta hän ei
koskaan puhunut sanaakaan,
vaikka oli paikkakunnalla kuulu
suullisen muistitiedon kertoja.
Vaikenemista on ollut puolin ja
toisin. Sitä muuria tutkimus on
murtamassa ja onnistuu hyvin
tässä teoksessa.
johtaja, Lenin-museo, Tampere
Economy. Informal Assistance
in Early 20th Century Finland.
European University Institute,
Department of History and
Civilization, Firenze 2008. 350 s.
hyvinvointivaltio-projektia pön-
kitetään usein menneisyyskuvil-
la, joiden todellisuuspohja on vä-
hintäänkin yksipuolinen. Entisai-
pidetään helposti vain hakijaa
nöyryyttävänä, kun kyse oli myös
konkreettisesti elintärkeästä avus-
ta. Epävirallista apua kohtaan
tunnetaan taas nostalgista in-
nostusta ja se esitetään vaihto-
ehtona nykyajan sosiaaliturvan
todellisille tai kuvitelluille ongel-
mille.
virallisen avun muotoihin 1900-
luvun alkupuolen Suomessa. Epä-
viralliseen apuun kuuluvat esi-
merkiksi kansalaisten toisilleen
antamaa ruoka, vaatteet, raha-
avustukset ja lainat. Saaritsa tun-
tee aihetta koskevan koti- ja ul-
komaisen kirjallisuuden läpiko-
taisin. Oikeastaan työn alaot-
sikossa oleva "Finland" antaa hie-
man harhaanjohtavan kuvan tut-
kimuksesta. Väitöskirja on paljolti
myös aikaisemman, etenkin ul-
komaisen, tutkimuksen tutki-
musta ja asiantuntevaa tulkintaa.
muistitietoa, kirkonkirjoja, köy-
loita sekä kotitalousbudjetteja.
Varsinkin vuoden 1928 elinkus-
tannustutkimukseen liittyvien ko-
titalousbudjettien kohdalla hän
tekee uraauurtavaa työtä. Niin
kvalitatiivinen kuin kvantitatiivi-
nen analyysi vaikuttavat huolelli-
sesti tehdyiltä. Luettavuutta tosin
vähentää, että rakennustelineitä
analyysin apuvälineitä ja päät-
telyketjuja kuvataan tuloksia
esitellessä ehkä liiankin perus-
teellisesti.
niksi, vaan tulokset tuntuvat tuo-
reilta. Tekijän suomenkielistä tii-
vistelmää lainaten "epäviralli-
seen apuun liittynyt kansanomai-
nen ajattelu oli ulkopuolisia syrji-
vää, jaettua köyhyyttä ihannoi-
vaa, tuttuuteen ja vastavuoroi-
suuteen nojautuvaa sekä aineel-
liseen pakkoon vetoavaa...Avun
antajat käyttivät asemaansa oman
sosiaalisen identiteettinsä vah-
vistamiseen ja rakentamiseen".
Tulevan tutkimuksen soisi otta-
van tähän kantaa.